Thunder Bay
Thunder Bayssa oli helppo ymmärtää, miksi suomalaiset muuttivat sinne sankoin joukoin. Nyt lokakuussa seutu muistutti Etelä-Lappia: loputtomiin ruskaväreissä hehkuvia metsiä ja koivikoita, Yläjärven lähisaaret ja lähivaarat kuin pohjoisen matalia tuntureita. Torstaina kävimme Hoito-ravintolassa syömässä kuuluja lettuja, jotka olivat kuin suomalaisia, paitsi että meillä niiden päälle ei kasata paistettua pekonia eikä munakasta.
Serkkuni äiti oli 25 vuotta keittäjänä tuossa ravintolassa. Sukuhaara on jo niin kanadalaistunut, että puhuimme englantia. Sukulaisvierailumme oli kautta aikojen ensimmäinen - kukaan ei ollut käynyt ennen meitä kaupungissa, johon enoni muutti yli viisikymmentä vuotta sitten. Siksi kai vastaanotto oli sitä sydämellisempi. Meille näytettiin komeimmat nähtävyydet Thunder Bayssa ja sen ympärillä: Fort Williamin turkisasema (rekonstruktio 70-luvulta), Kakabekan vesiputous, Eagle Bridgen riippusillat, muita komeita kanjoneja.
Kotimatka on nyt edessä.


<< Home